Valuutta
Viimeksi arvioidut tuotteet
Vahvistettu tilaaja
Suosittelen
Todella kaunis kimaltava toppi, upea pinkki väri. Mukavan väljä helmasta.
Vahvistettu tilaaja
En suosittele
Todella huono laatu. Jo tuotetta testatessa tuotteeseen tuli 4kpl reikiä eikä nämä siis olleet niitä valmiiksi löytyviä halkioita. Kerran käytin tuotetta, jolloin reikiä tuli muutama lisää. Ikävin asia oli, kun käytin tuotetta ensimmäisen (ja ainoan) kerran ja takapuoleen tuli todella iso halkeama. Olin kulkenut koko päivän töissä iso reikä housujeni takamuksessa, kun en yhtään tullut ajatelleeksi että upouudet housut ratkeasivat normaalissa käytössä. Enkä ollut siis tehnyt housut päälläni muuta kuin vain istunut ja hieman kävellyt. Istuvuus oli ihan ok, mutta housut alkoivat löystymään päivän myötä ja pian pitikin olla jo kiskomassa housuja ylöspäin. Ei tosiaan ollut hintansa arvoinen tuote, edes alennettuna. Näiden housujen käyttö jäi valitettavasti yhteen kertaan, koska housut ovat yhden käytön jälkeen täysin käyttökelvottomat.
Vahvistettu tilaaja
Vahvasti suosittelen
Paita vastasi kokoa täydellisesti. Istuu hyvin päälle ja aivan ihana materiaali
Vahvistettu tilaaja
Oli ehkä kokoa pienempi kuin väitetty koko.
Aivan ihana mekko kyllä, mutta kokojen puolesta olisi voinut ottaa isomman kuin on.
Vahvistettu tilaaja
Naisellisuutta korostavat
Näistä tuli lempihousut. Nyörit korostaa muotoja täydellisesti. Harmi vaan vetoketjun heikko laatu.
Vahvistettu tilaaja
Beige hame
Laittaessa hametta päälle. Sivusta irtoili saumasta. Ei siis ollut ihan sellainen materiaali mitä ajattelin ensin. Luulin että olisi ollut parempi.
Vahvistettu tilaaja
"Suosittelen"
Tuote on täydellisesti sopiva ja hyvä laatuinen. Koko 14 on joustava vyötäröltä ja erittäin miellyttävän tuntuinen ja muodikas tuote.
Vahvistettu tilaaja
Suosittelen
Ei ollut niin ihonmyötäinen selästä, kun näytti kuvassa, muuten kuvan mukainen
Vahvistettu tilaaja
Suosittelen
Pääntie vähän liian avara, mutta pienellä kursimisella hyvä, menee näinkin, mutta joutuu tarkistelemaan, että ei vilahtele 😅. Muuten hyvin istuva ja mukava päällä.
Vahvistettu tilaaja
Punainen pitsikoristeinen silkkilook pyjamasetti
Kaunis ja sopivan reilu kotona pidettäväksi, hyvä materiaali sekä ihana pitää päällä.
Vahvistettu tilaaja
Koucla mesh peplum-toppi
Käy arkeen kuin juhlaankin, pystyy hyvin yhdistelemään erilaiseksi asu kokonaisuudeksi.
Vahvistettu tilaaja
Parisian musta Ye Saint West oloasusetti
Ihana ja rento oloasu, sopii kotona pidettäväksi kuin myös ulos lähtiessäsi.
Vahvistettu tilaaja
Kaunis mekko
Mekko on kaunis ja kevyt. Valitettavasti hieman ahdas pukea jos sattuu olemaan leveämpi selkä/hartialinja tai lantio.
Vahvistettu tilaaja
Ei ihan sellainen kuin ajattelin
Tämä tuote oli hieman rikki sen saadessani, asu näytti muutenkin pieneltä. Pitsi oli kyllä kaunis. Asiakaspalvelu hoiti asian kanssani, kiitos siitä!
Viimeisimmät blogipostaukset
Stailaamalla ja pukemalla vaatteen vartalotyyppisi mukaan, voit näyttää upealta useimmissa sinulle oikean kokoisissa ja istuvissa vaatteissa.
Nyt on mitä parhain hetki uusia vaatekaappia kevätkuntoon superedullisesti, sillä nyt saat 20% lisäalennuksen jo valmiiksi alennetuista löytökorin tuotteista koodilla PÄÄSIÄINEN.
Kaipaatko uusia arkivaatteita tai etsitkö seuraavaa juhla-asua? Katso upeat paljettimekot ja muut uutuutemme tästä postauksesta.
Helmikuun alkaminen tietää sitä, että ystävänpäivä on jo aivan nurkan takana.